Korpiklaani

Harmaja

Korpiklaani
HarmajaKun joutui harmajan taa
Viel siivet hetken aikaa pois kurkottaa
Vaimean vaikerruksen voi kuulla niin kuin kuule hiljaisuuden
Jos siellä laulella voi sen soitto hangillani korkeaan soi
Vaan kerran vaikenevan kun kuulen pienen hankisirkuttajan
Niin laulu soi Sylvian

Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana
Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini suojaisin
Sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin hiljaisin
Avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan

Viel kantaa kätkyessään, saa sulat huoman huolet ymmärtämään
Vaikerruksen vaimeimman, ei salli huolta siitä huomattavan
Kun laulu soi Sylvian

Yllä talven tähtitaivas, sen loiste lepää nietoksillaan
Siinä silti yksin hiljaa kuin haihtuvana
Täällä kerran kevään usko, sen tahto taipuu yön oksilla
Sinä silti vaiti kosket kuin haikeana
Vaikka minä hennon hauraimman aina käsiini suojaisin
Sinun minä pelkään tuuliin jo katoavan
Vaik' on aika aamun yksin tuo hanki kuiskaa kuin hiljaisin
Avaan kämmeneni, tunnen huurteen untuvan

Sitä tahtoa ei tiedä, ei tunne sydän rajallinen
Vielä luona lehdon soi laulu kaipauksen

HarmajaQuando chegou a Harma
Um pouco limpe por um momento
Você pode ouvir um gemido preguiçoso enquanto ouve o silêncio
Se houver uma música que eu possa tocar no meu alto-falante
Estou em silêncio quando ouço um pequeno bufê
Então a música tocou Sylvia
Sobre a noite estrelada do inverno, seu brilho repousa em seus ninhos
Mas ainda sozinho tão quieto quanto volátil
Aqui, uma vez que a primavera da fé, a sua vontade se dobra durante a noite
Você ainda fica em silêncio como se estivesse bocejando
Mesmo se eu fosse o mais frágil na minha mão, eu iria protegê-lo
Você, eu tenho medo do vento, vai desaparecer
É hora de a manhã sozinha pegar o sussurro como o mais quieto
Eu abro minha palma, sinto a geada caída
Viel se esconde, sente o cheiro das preocupações de entender
O mais ninest do cofre, não permite que se preocupe com isso
Quando a música tocou Sylvia
Sobre a noite estrelada do inverno, seu brilho repousa em seus ninhos
Mas ainda sozinho tão quieto quanto volátil
Aqui, uma vez que a primavera da fé, a sua vontade se dobra durante a noite
Você ainda fica em silêncio como se estivesse bocejando
Mesmo se eu fosse o mais frágil na minha mão, eu iria protegê-lo
Você, eu tenho medo do vento, vai desaparecer
É hora de a manhã sozinha pegar o sussurro como o mais quieto
Eu abro minha palma, sinto a geada caída
Não conhece a vontade, não sabe que o coração é limitado
Ainda pela folha, a canção riu saudade
Encontrou algum erro na letra? Por favor envie uma correção clicando aqui!